JGP-mitaleita 4. osakilpailuista
8.7.2024
Kauden neljänsiä eli heinäkuun JGP-osakilpailuja pelattiin Vierumäellä (U12), Jyväskylässä (U14) ja Lohjalla (U16). JTS:llä oli mukavasti edustajia eri ikäluokissa. Vierumäen massoilla pelasivat kokemusta kerryttäen Oona Hänninen, Stina Koivula ja Armi Korpinen, Lohjan kentillä ottelivat samaan aikaan Oliver Kiljunen ja Kerttu Korpinen. Kerttu jatkoi vielä viikonlopuksi kotikisoihin pelaamaan omassa sarjassaan, jossa esiintyivät myös Hulda Laitinen ja Stina nelurissa. Oliver puolestaan siirtyi viikonlopuksi Joensuuhun pelaamaan 1. divaria JTS:n joukkueessa.
Lohjan U16-kisat sujuivat JTS-pelureiden osalta mainiosti! Oliver onnistui viemään sen isoimman pokaalin ilman erätappioita ja Kerttu haastoi semifinaalissa turnausvoittajan kolmieräiseen – paljosta ei ollut voittokaan tuossa ottelussa kiinni. Nelureissa Oliverin ja Matiaksen (Grani) taival päättyi välierässä aina arvoitukselliseen kymppi-tiebreakiin.
Killerillä pelatuissa 14-vuotiaiden karkeloissa Hulda putosi kovista lyönneistä huolimatta avauksessa varmaotteista Heini Laatikaista (Sata) vastaan. Kepalla lyönnit osuivat nyt hyvin kohdalleen, josta tuloksena upeasti turnausvoitto! Finaalissa Kerttu onnistui etenkin syötönpalautuksissa ja sai paineistettua vastustajan virheisiin oman pelin pysyessä kontrollissa. Todella maukas revanssi tutusta vastustajasta, lukemat Kerttu Korpinen – Dora Kemppainen [1] (OVS) 6–2, 6–2.
Tyttöjen nelurikisa pelattiin lohkona, jossa parit Kepa & Lucia Mononen Gomez (ÅLK), Hulda & Stina ja Dora & Annika Ali (HVS) pelasivat kaikki toisiaan vastaan. Doran ja Annikan tiimi otti voitot molemmista vastuksistaan.
P14-sarjassa vahvimmin esiintyivät Eetu Kilpinen (Grani) ja Sisu Mäkinen (TaTS). Pronssille sijoittuivat Oliver Partanen (TaTS) sekä Eelis Illikainen (OVS), joka sai myös FairPlay-kunniamaininnan. Turnaus päättyi maanantaiaamuna poikien nelurifinaaliin, jossa kohtasivat Akseli Finnilä/Eetu Kilpinen [2] ja Mikael Juvonen/Robin Linnavirta. HVS:n pojat Mikael ja Robin nappasivat aktiivisilla verkkopeliotteillaan voiton tiukassa ottelutiebreakiin päättyneessä kamppailussa Killerin aurinkoisella massalla.
JTS kiittää kaikkia osallistujia, huoltajia ja järjestelyissä auttaneita!